Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
F1 NEWS   F1 KESKUSTELU   F1 VEIKKAUS   KIMIN SIVUJA   LINKIT   VIDEOT F1UUTISET

                             

                             

Keke Rosberg

  • Keijo Erik "Keke" Rosberg (aikaisemmalta nimeltään Rosenberg, s. 6. joulukuuta, 1948, Tukholma, Ruotsi) on Formula 1:n ensimmäinen suomalainen maailmanmestari. Hän vietti lapsuutensa Oulussa, missä sai ensimmäisen kerran ajaa kartingauton tyylistä laitetta, jonka oululainen autokauppias Heikki Vuolevi sekä Rosbergin isä Lars yhdessä rakensivat. Muutettuaan Iisalmeen hänen kartingharrastuksensa laajeni. Rosberg kirjoitti ylioppilaaksi Iisalmen lyseosta.
  • Rosbergin ura alkoi kartingissa, jossa hän voitti useita Suomen mestaruuksia ja Pohjoismaiden mestaruuden. Sen jälkeen hän jatkoi FV1300 ja FV1600-luokista Formula 2:een ja muihin Formula-luokkiin vuonna 1976, kunnes hän debytoi F1:ssä Etelä-Afrikan GP:ssä Kyalamissa vuonna 1978 Theodoe-Ford-tallissa. Hän on ajanut myös rallia.
  • Siirtyessään kilpailemaan ulkomaiden Formula-sarjoihin hän otti käyttöön hieman lyhemmän version sukunimestään (Rosenberg -> Rosberg) sekä alkoi käyttämään pelkästään "Keke" -etunimeä, koska ajatteli niiden olevan helpommin ihmisten (ja tallipäälliköiden) muistettavissa ja lausuttavissa muilla kielillä. Niin muodostui lupaavasta kuskista Keijo Rosenbergista täysiverinen kilpa-ajaja Keke Rosberg.
  • Vuonna 1982 Rosberg voitti F1-maailmanmestaruuden, ja samana vuonna hänet valittiin vuoden urheilijaksi Suomessa.
  • F1-uransa jälkeen Rosberg ajoi voittoja Peugeotin urheiluautoluokassa sekä DTM-sarjassa, jossa hän toimi myös tallipäällikkönä. Lopullisesti hän lopetti 1990-luvun puolessa välissä ja on tullut tunnetuksi mm. Mika Häkkisen ja Jyrki Järvilehdon managerina sekä Team Rosberg -tallin vetäjänä pikkuformulaluokissa.
  • Myös Rosbergin poika Nico Rosberg on F1-kuljettaja.
  • F1-ura
  • kaudet 1978-81
  • 1978 Theodore (Ford-moottori) -talli: Vuonna 1978 Keijo Erik Rosbergista tuli kaikkien aikojen toinen F1-osakilpailuun startannut suomalainen kuljettaja, kun hän osallistui 4. maaliskuuta ajettuun Etelä Afrikan osakilpailuun. Rosberg, joka osallistui kilpailuihin nimellä Keke Rosberg, sai alleen jokseenkin kilpailukyvyttömän Theodore-auton, ja hän oli harjoitusajon 24. Itse kilpailu päättyi Keken osalta keskeytykseen jo varhaisessa vaiheessa. Kaksi viikkoa myöhemmin Rosberg voitti MM-sarjan ulkopuolisen kilpailun rankkasateessa Englannin Silverstonessa päihittämällä kaikki huippumiehet, kilpailun lopussa itse kaksinkertaisen maailmanmestarin Emerson Fittipaldinkin. Auton vauhti ei kuitenkaan ollut riittävä, ja Keke karsiutuikin seuraavista neljästä osakilpailusta. Kauden aikana Rosberg ajoi myös ATS ja Wolf-tiimeissä parhaana saavutuksinaan 10. sijat Saksan Liittotasavallan ja Itävallan kilpailuissa. Ei MM-pisteitä.
  • 1979 Wolf (Ford): Rosberg tuli talliin ex-maailmanmestari James Huntin tilalle kauden puolivälin tienoilla. Vauhti oli ajoittain lupaavaa, ja Hollannin Zandvoortissa Keke oli harjoitusten 8. Paras kilpailusijoitus oli Dijonissa ajettu yhdeksäs sija.
  • 1980 Fittipaldi (Ford): Rosberg sai paikan Fittipaldi-tiimissä, jonka ykköskuljettajana ajoi kaksinkertainen maailmanmestari Emerson Fittipaldi. Kausi alkoi Argentiinassa Tammikuun puolivälissä. Keke oli harjoitusten 13. nopein, mikä enteili hyvää kisaa. Itse kilpailussa hän ohitti yksi toisensa jälkeen edellä olevia autoja nousten kolmanneksi, ja vaikka hänen täytyi käydä varikolla polttoainetta tankkaamassa, piti hän silti paikkansa maaliin asti. Näin hänestä tuli ensimmäinen suomalainen F-ykkösten palkintokorokkeella.
  • Keke ajoi hyvin myös jatkossa, ja oli selvästi tallikaveriaan Fittipaldia nopeampi, mutta Fittipaldi-autojen suorituskyky oli hiipunut suhteessa kilpailijoihin, eikä Rosberg ajanut enää kuin kerran MM-pisteille kauden aikana. Hän oli silti MM-sarjan 10.
  • 1981 Fittipaldi (Ford): Rosbergin toinen Fittipaldi-kausi oli pettymys. Auto oli yksi sarjan heikoimpia, ja yleensä Keken kohtalona olikin karsiutuminen tai keskeytys johonkin mekaaniseen vikaan. Hän olisi itse halunnut siirtyä tallista muualle, mutta Fittipaldi ei suostunut purkamaan Keken sopimusta. Hänen piti ajaa tiimissä vielä vuoden 1982 loppuun, mutta hänen onnistui irrottautua tallista maksamattomiin palkkoihin vedoten kauden 1981 lopussa.
  •  
  • kausi 1982
  • 1982 Williams (Ford): Rosberg pääsi ensimmäistä kertaa urallaan talliin, jossa olisi mahdollisuus taistella maailmanmestaruudesta. Ensimmäisessä Etelä-Afrikassa ajetussa kilpailussa hän oli viides, mutta seuraava kilpailu päättyi vesipullon heilutteluun palkintokorokkeella (Williamsin arabisponsorit eivät hyväksyneet alkoholijuomia voitonjuhlissa) Brasiliassa. Rosberg ehdittiin kertaalleen hylätä sääntöjenvastaisen vesitankin vuoksi, mutta hylkäys kumottiin pian ja Keke sai pitää toisen sijansa. Hän oli toinen myös Long Beachin kisassa, ja hän siirtyi selvään MM-johtoon. Vihdoin suomalaisetkin olivat Kekestä ylpeitä, niin paljon kuin häntä olikin parjattu F1-uransa alkuvaiheessa.
  • Runsas viikko Long Beachin kilpailun jälkeen tuli tieto, että Brasilian kilpailun protestit oli käsitelty, ja Rosberg sekä kisan voittanut Nelson Piquet oli sittenkin hylätty. Muutamat tallit olivat tehneet protestin Piquetiä ja Rosbergia vastaan sääntöjenvastaisista vesitankeista, ja kaikkien yllätykseksi protesti meni läpi. Keke menetti MM-johdon lisäksi Brasilian palkintorahat. Hylkäyksistä johtuen Williams, Brabham, Lotus, McLaren, Ligier, Arrows, March, Fittipaldi, Ensign ja Theodore päättivät boikotoida seuraavaa, San Marinon osakilpailua. Kilpailun odotettiin menettävän MM-arvonsa, mutta niin ei käynyt. 14 autoa osallistui kilpailuun, jonka voitti Ferrarin Didier Pironi.
  • Seuraavassa kilpailussa Belgiassa kaikki olivat jälleen mukana. Kilpailu muistetaan lähinnä Ferrarin Gilles Villeneuven ja Marchin Jochen Massin harjoitusajon kolarista, joka johti Villeneuven kuolemaan. Itse kilpailussa Rosbergista tuli ensimmäinen suomalainen, joka on johtanut F1-MM osakilpailua. Maalissa Keke oli toinen tehtyään kierroksella ohituksen yhteydessä pienen virheen, jonka ansiosta John Watson pääsi Keken ohi voittoon. Monacossa Keke keskeytti omaan ajovirheeseen, Detroitissa hän oli neljäs ja Kanadassa vaihteisto hajosi käyttökelvottomaan kuntoon parikymmentä kierrosta ennen maalia. Hollannin GP:n kolmannella sijallaan hän nousi MM-pisteissä kolmanneksi.
  • Britanniassa Keke saalisti uransa ensimmäisen paalupaikan, mutta huono onni iski jälleen. Auto sammui lähtöruudukkoon ja Keke joutui starttaamaan joukon hänniltä. Auto ei kuitenkaan toiminut lainkaan niin kuin olisi pitänyt, ja Keke päätti ajaa varikolle ja keskeyttää. Ranskassa Keke otti sen mitä sai, eli viidennen sijan.
  • MM näytti jo karkaavan Pironille. Eroa ranskalaisen ja Rosbergin välillä oli jo 16 pistettä. Kohtalo kuitenkin puuttui peliin Saksan Liittotasavallan GP:n sateisissa harjoituksissa. Pironi ajoi Alain Prostin auton perään, ja oli lähellä kuolla. Hän joutui sairaalaan pitkäksi aikaa, eikä enää koskaan palannut Formula 1 -radoille. Kilpailussa Keke oli kolmas ja pitkästä aikaa palkintokorokkeella, vieläpä vara-autolla. Nyt hän oli jälleen mukana maailmanmestaruustaistelussa.
  • Itävallan GP:ssä Keke oli jo todella lähellä voittoa. Huikea jännitysnäytelmä maaliviivalla päättyi vain muutaman tuhannesosasekunnin tappioon Elio de Angelisille. Keke oli nyt vielä mukana olevista kuljettajista ensimmäisenä. Pironiin eroa oli vielä kuusi pistettä.
  • Kun kerran vauhtiin oli päästy, niin jo seuraavassa kisassa oli ensimmäisen voiton vuoro. Ranskassa ajettu Sveitsin Grand Prix oli Keken juhlaa, ja palkintokorokkeella hän vastaanotti palkintonsa, valtavan lehmänkellon. Onnellisena hän heilutteli vesipulloaan kun Suomen lippu nousi salkoon. Maailmanmestaruus olisi mahdollista varmistaa jo seuraavassa osakilpailussa.
  • Kauden toiseksi viimeiseen kilpailuun Monzan nopealla radalla Keke pääsi starttaamaan heti turbojen perään seitsemännestä ruudusta. Lähtö ei onnistunut aivan parhaalla mahdollisella tavalla, Keke oli menettänyt sijan ja oli kahdeksas. Hieman ennen kisan puoliväliä, kierroksella 24 hän ohitti Bruno Giacomellin ja nousi seitsemänneksi. Yhtäkkiä Keken autosta irtosi takasiipi. Hän pysyi radalla, mutta varikkopysähdys vei aikaa yli kaksi minuuttia. Maalissa hän oli kahdeksas, ja mestaruus ratkeaisi vasta kauden viimeisessä kilpailussa.
  • Ennen viimeistä kilpailua enää kahdella olisi mahdollisuudet mestaruuteen. John Watsonin pitäisi voittaa, ja Keken pitäisi jäädä pisteittä jotta Watson veisi mestaruuden. Harjoitusajoissa Keke hankki itselleen kuudennen lähtöruudun, Watsonin lähtöpaikka olisi yhdeksäs. Watson nousi heikon lähdön jälkeen vähitellen kohti kärkeä, ja parikymmentä kierrosta ennen maalia hän oli jo toinen. Michele Alboreto jaksoi kärjessä maaliin saakka, ja näin hän varmisti Kekelle maailmanmestaruuden. Itse mestari oli viides. 33-vuotiaasta Keke Rosbergistä tuli näin kaikkien aikojen ensimmäinen pohjoismainen Formula 1 -luokan maailmanmestari.
  •  
  • kaudet 1983-86
  • 1983 Williams (Ford/Honda): Rosbergin toinen kausi Williamsilla oli vaikea. Kauden ehdoton kohokohta oli legendaarisen Monacon GP:n voitto. Ennen lähtöä rata oli märkä, mutta kuivumaan päin. Kärkimiehet Rosbergia lukuun ottamatta valitsivat sadekelin renkaat. Keke otti riskin ja kuivan kelin kumit. Kun kisa alkoi, piti muiden kuskien käydä varikolla vaihtamassa kuivan kelin renkaat alle. Keke ajoi upean voiton, ja poisti viimeisetkin epäilyt hänen ajotaidoistaan. Keke pääsi juhlimaan palkintokorokkeella myös Detroitissa.
  • 1984 Williams (Honda): Auton epäluotettavuus kiusasi Kekeä. Viimeisestä seitsemästä kisasta hän pääsi maaliin vain yhdessä. Kauden kohokohta oli Dallasissa liukkaalla ja murenevalla katuradalla ajettu hieno voitto.
  • 1985 Auto kärsi vieläkin suurista ongelmista luotettavuuden kanssa, mutta voitot Detroitissa ja kauden päätöksessä Adelaidessa olivat hyvät jäähyväiset Williamsille neljän vuoden yhteisen taipaleen päättyessä.
  • 1986 McLaren (TAG-Porsche): Uudet säännöt, joissa bensaa tuli säästää entistä enemmän eivät sopineet Kekelle. Hän halusi ajaa täysillä, eikä se enää ollut mahdollista. Hän päätti yhdeksän kautta kestäneen F1-uransa kauden jälkeen.

Lähde: Wikipedia

©2017 Formula 1,The flying finns,Suomalaiset F1 kuljettajat - suntuubi.com